Kotimaisen villikalan tuominen takaisin suomalaisten ruokapöytiin on fiksua. Me onnistumme hyödyntämään kaloja, jotka ovat olleet tähän saakka liian pieniä elintarviketeollisuudelle. Aiemmin vain noin 3% silakkasaaliista on päätynyt lautasillemme ja loput on tuhlattu roskakaloina lähinnä rehuksi.
Mertemme pikkukalat ovat mielestämme aivan liian arvokkaita kutsuttaviksi roskakaloiksi – lue tältä sivulta, miksi!
Vain muutama prosentti Suomen noin sadan miljoonan kilon vuotuisesta silakkasaaliista on päätynyt suomalaisten lautasille.
Pikkukalamme pyydetään kestävistä Pohjanlahden kannoista. Tästä osoituksena ne ovat WWF:n kalaoppaassa vihreä valinta.
Suomessa kalan omavaraisuusaste on heikko, sillä tuomme maahan valtavan määrän kalaa ulkomailta. Ensisijainen tavoitteemme onkin suistaa tuontikalat ruokalistoilta.
Tuotteidemme kotimaisuusaste on 96%. Kotimaisuus on meille myös huoltovarmuus- ja omavaraisuuskysymys.
Vain viidennes Suomessa myydystä kalasta on kotimaista.
Me tunnemme kalastajat, jotka aluksillaan käyvät kalamme pyytämässä. Heiltä tuotteet tulevat suoraan meille. Siinä on aika monta askelta vähemmän jäljitettävää kuin kaukomerien tuontikalassa.
Pikkukalojen pyynti ylläpitää lähivesistöjen tilaa poistamalla niistä ylimääräisiä rehevöittäviä ravinteita.
Kalastus ei toki ratkaise ongelman juurisyitä, mutta tarjoaa apua rehevöitymisen estämiseen ja vahinkojen hallintaan.
Silakkakilon mukana merestä poistuu neljä grammaa fosforia, mikä vastaa noin neljää kiloa levää.
Tuo on vaikea tapa sanoa, että villikalan hiilijalanjälki on hyvin vaatimaton.
Yksilön vaikuttavimmat ilmastoteot tehdään lautasen ääressä valitsemalla sille vähäpäästöisiä ruokia, joihin villikalat ehdottomasti kuuluvat.
Omien tuotteidemme tarkkaa hiilijalanjälkeä emme vielä ole päässeet laskemaan, sillä laskelman pystyy tekemään vasta tuotannon oltua käynnissä riittävän pitkään.
